maanantai 16. maaliskuuta 2015

Yökkäreitä

Kuka kumma noita muksuja venyttää?


Yökkärit ovat joutuneet yksi toisensa jälkeen pienten kasaan ja pakko oli hommata uusia. Kaupassa järkytyin niiden hinnoista ja sinne jäivät odottelemaan löysempää rahapussin vartijaa.


Itse klikkailin suunapäänä Noshin alennuksille ja laskin kuinka säästän kun teen itse. Turha kai mainita että työlle en laskenut hintaa, sillä tämähän on harrastus. Aikansa joutuivat lapsiparat kulkemaan kittanoissa yökkäreissä kun äiti ei vain saanut aikaiseksi ryhtyä toimeen.
Lopulta valmistui kuitenkin molemmilla lapsille muutama uusi setti pahimpaan hätään. Housuissa kaavana Saimi, paidoista en uskalla mennä sanomaan mistä kaavasta mahdoin pohjan ottaa ennen saksien viuhumista.


Ufojen pinosta löytyi kekkistä odotelleen nappeja vale-nepparilistaan. Koska en osannut kuosia kuvitella tytölle päiväkäyttöön, unohdin napit ja ompelin pariksi housut. Ja kas vain, tämäkin yökkäri oli valmis!

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Lapsille vaatekaapin täydennystä

Ommeltiin yhdessä ystävän kanssa jokin aika sitten ja jotain sain silloin aikaiseksikin .


Neiti sai mekon isolla taskulla. Harmitus vaan ettei kangas kestänyt pesua harmaantumatta. No, käyttöön se silti tuli, eiköhän sieltä pian löydy myös iloisenkirjavia länttejä kun muutama ruokailu on takana ;) Kaavan pohjana käytin jotain peruspaidan kaavaa ja siitä sitten leikkelin vapaalla kädellä inspiraation innoittamana.


Jouduin piirtämään isomman paitakaavan täysin uudesta mallista (OB:n Autumn Forest 4/14, koko 98cm) ja sitä kokeilin lasten valitsemista kankaista. Ja kyllä vain, samisteluvaatteista taitavat tykätä kun taas valitsivat samat kankaat eri väreissä vain! Kaava itsessään sopi hoikalle tytölle hyvin, mutta pojalle malli on mielestäni kauttaaltaan turhan slim fit.


Tyttö sai vielä saman kaavan muunnelman ja siitä tulikin kiva. Kangas on kivan laskeutuva ja edessä oleva rypytys tuo vähän vaihtelua muutoin niin perusmalliseen paitaan.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Pikaisia

Heräsin joskus talven alettua siihen ettei lapsilla ole talvipipoja. Koska kaveri poikansa kanssa oli kylässä, tehtiin sopimus: kaveri vahti lapsia kun minä saksin pipoja koko köörille.


Lopputulos on värikkäät pipot vapaasti saksittuna, isoilla heijastinkuvioilla. Eikä muuten mennyt kauaa, suurin ongelma oli tälläkin kertaa toimeen ryhtyminen.


Ja koska silitysrauta oli kaivettu esiin heijastimien kiinnittämistä varten, silitin samalla jo kuukausia odotelleeseen paitaan/tunikaan tähden kiinni.


Tuubihuivit ovat olleet tämän talven selkeä hitti, niitä on tullut ommeltua yksi jos toinenkin. Ylläolevia settejä ompelin kaksi, toisen ystävälle jouluksi ja toisen lämmittämään itseä juoksulenkeillä.


Tämän setin puolestaan sai mies lenkillä käytettäväksi.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Vauvalahja

Ennen joulua käytiin katsomassa kaveripariskunnan esikoista ja viemisinä oli tiikeribody sekä mustat housut.


Setti on tylsän värinen (ja kuvakin surkea), mutta saajan tuoreet vanhemmat olivat tyytyväisiä vaihteluun: muut kun olivat kuulimma lahjoneet lähes pelkästään vaaleansinisellä.