maanantai 30. tammikuuta 2012

Jotain pientä ajankulua.

Lauantaina yllätimme mieheni kanssa itsemme kun päätimme leipoa yhteistuumin sämpylöitä ja mokkapaloja. Ja kyllä, äitiys toimii yhä leivonnaisissa, sämpylöistä tuli hyviä ;)


Ohje:
5 dl vettä
2 tl suolaa
2 rkl sokeria
1 pss kuivahiivaa
12-13 dl sämpyläjauhoja/vehnäjauhoja 
50 g margariinia
 
- Sekoita veteen (+42 C) suola, sokeri ja osa jauhoista joihin kuivahiiva sekoitettu.
- lisää loput jauhot ja pehmeä (sulatettu) margariini.
- alusta taikina ja anna kohota.
- leivo sämpylöiksi ja anna kohota.

225 C 10-12 minuuttia ja ei kun herkuttelemaan!


Tämä projekti meinasi tökätä jo heti alkuunsa kun nappilista ei osoittautunut minun kaverikseni. Pari iltaa pähkäiltyäni sain sen jotenkuten näyttämään nappilistalle, mutta ei se siisti vieläkään ole. Ja ohjetta en vieläkään ymmärrä! Alunperin olin ajatellut tytölle ommella samanlaisen vaaleanpunaisena versiona mutta nappilistan kanssa tapellessani päätin että tyttö ehkä käyttääkin mielummin vaikka liivihametta :D Eikä ongemat siihen loppuneet. Ensimmäistä kertaa päätin kokeilla "hunajakenno"-ommelta koristeeksi, enkä oikein pitänyt lopputuloksesta. Jatkossa teen ilman sitä. Etenkin kun kyseisen ompeleen takia etusormessani on yhä ne kaksi pientä reikää! Uskalsin kuitenkin muutaman päivän viiveen jälkeen ommella loputkin helmasta ja sain kun sainkin paidan valmiiksi. Lopputulokseen en vain vieläkään ole kovin tyytyväinen, sillä koneeni ei selvästikään tykkää ommella paksua kangasta moninkerroin ja se valitettavasti näkyy jäljessä. Samoin paidan malli hieman mietittyttää suurine huppuineen ja hieman lyhyen näköisine helmoineen. Täytyy kai vaan odottaa paidalle käyttäjää, jolloin mallin ongelmat saavat joko varmistuksen tai kumouksen. Kokoa taisi paidalla olla joku reilu 60cm ohjeen mukaan, eli minut tuntien joku 70cm voi olla lähempänä. Kuva vääristää hieman paidan muotoa, sillä hupparin sisällä on liian leveä henkari. Ihan noin bodarin näköistä kaveria en ajatellut paidan sisään tehdä ;)


Virkkauksesta olen viimeaikoina innostunut ja tällä kertaa tuloksena syntyi matto. Harmittaa vain kun kude loppui kesken ja matto jäi pahasti kesken, kun olin kuteen ostanut periaatteella "teen sen kokoisen maton mihin tämä riittää". Ohje jäi puoliväliin ja mielelläni olisin sen tehnyt loppuun saakka. Lisäksi meillä ei ole tarvetta tuon kokoiselle (vajaa 70cm) matolle, sillä anoppikokelas on niitä jo innoissaan virkkaillut meille joskus aikaisemmin. Täytyy kai käydä ostamassa lisää kudetta (löysin täältä läheltä kaupan jossa valikoima on hyvä ja hinnatkaan ei päätä huimannut! Tästä heidän sivuilleen.) ja virkata uusi matto, hieman himottaa kaikki ne herkulliset värit joita tarjolla olisi ollut, mutta en vielä uskaltanut lastenhuoneeseen niitä ostaa kun verhot eivät ole saapuneet.


sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Lauantaiaamun ihanuus.

Kiireettömät aamut <3


Puolukkaisen leivän ohje täältä, tosin periaatteella tehdään siitä mitä kaapista löytyy. Kolmas kerta kun kokeilen tätä ja onnistui ehdottomasti parhaiten. Iso nokare Oivariinia päälle ja nautinto on valmis.

Virkkaus -projektista myöhemmin lisää :)

Minun mieleni on vallannut jo kevät, joka vuosi se taitaa tulla aikaisemmin ja aikaisemmin! Tulppaanit sen tuovat.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Kankaita

Minusta on tullut kangashamsteri. Olen täysin hurahtanut nettikangaskauppoihin ja liityinpä kyseisen nimiseen ryhmään facebookissakin. Tänään posti kantoi kotiin Sampsukalta tilaamani paketin.





Mukana vasemmalta lueteltuna merinovillaneulosta ainakin hanskojen vuoriksi, limeä ja turkoosia resoria, bambupuuvillafleezeä ja coolmaxia liivinsuojuksiin ja pikipallo pulia hanskoihin (ja mahdollisesti myös liivinsuojuksiin).

Nyt on kovasti ompeluinnostus nostellut päätään, rajoittava tekijä on vaan selkä. Kovin pitkiä jaksoja ei koneen äärellä voi istua ja kaavojen ja kankaiden leikkaaminen on vihoviimeistä hommaa, mutta pikkuhiljaa. Toinen rajoittava tekijä on nyt muutaman päivän ollut kipeä etusormi. Ompelin nimittäin sellaisella vauhdilla vauvalle hupparia että onnistuin saamaan vasemman etusormeni koneen neulan alle. Kaksi kaunista neulan reikää kynteen sekä sormen päähän ja katkennut neula (yritin mittailla neulaa jälkikäteen ja kovasti toivon että sain sen kokonaan pois sormeni sisältä) jäi muistoksi tästä kokeilusta ja nyt vihdoin ymmärrän että tosiaan on mahdollista jättää sormi ompelukoneen neulan alle. En tosin vieläkään ole aivan varma miten se onnistuu! :D Huppari nyt odottelee sitä viimeistä koristeommeltaan ja neppareita, katsotaan milloin uskallan siihen taas tarttua. Sillä aikaa projektina on ainakin sitterin uudelleen päällystäminen, mikä onkin jo mlko hyvässä vaiheessa.

Pikakelaus jouluun.

Joulu oli ja meni mutta vielä pieni hyppäys sinne joulumuistamisien merkeissä.

Tähtiä tuli askarreltua yksi jos toinenkin. Valitettavasti kuva joulukuusestamme on toisella kameralla, mutta tämän kaltaisia tähtiä siellä tänä vuonna roikkui useampi. Latvatähtenä komeili monille jo tuttu paperitähti, johon ohje mm. täällä.

Tähän tähteen innostuksen sain piipaadoon blogista.
 Pipo meni kummipojan pakettiin jo aikaisemmin esittelemieni housujen seuraksi. Molemmat oli kovasti mieluisia ja olipa aattona saatu jo huuto aikaan kun joku meni ehdottamaan että ottaisi pipon sisällä pois päästä :) Kuva on vähän vinksahtanut, ihan noin vino ei pipo sentään oikeasti ollut.


Pari vuotta sitten törmäsin jossain blogissa ideaan, jonka toteuttaminen kesti minulla useamman vuoden. Mutta nyt vihdoin sain aikaiseksi ja aika kiva idea on minusta vieläkin. 


Toisissa lasipurkeissa (Clas Ohlsonilta) on kuivat coocies-ainekset (ylimmäinen kuva) ja toisissa myslisämpylöihin (alimmainen kuva) tarvikkeet. Purkkien mukaan lähti ohje, joissa kerrottiin lisättävien aineiden määrät ja muut tarvittavat tiedot. Purkit koristelin hyvin yksinkertaisilla menetelmillä ja toimituksen saajilleen yritin hoitaa mahdollisimman vähän ravistellen, että eri kerrokset olisivat näkyvissä vielä myöhemminkin. Näitä meiltä siis sai tänä vuonna sen perinteisen suklaarasian tilalle ja ilmeisesti lahjan saajat pitivät myös ideasta. :)



EDIT:

Cookie ohje
3 1/4 dl venhäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1/4 tl suolaa
2½ dl (isoja) kaurahiutaleita
1½ dl m&m -karkkeja tai ranskanpastilleja
1½ dl suklaarouhetta
1 1/4 dl tumma sokeria (esim. muscovadoa tai ruokosokeria)
1 1/4 dl tavallista sokeria
1 tl vaniljasokeria
1-1½ dl rouhittuja pekaanipähkinöitä

2 munaa
100g pehmeää voita

Jos ladot kuivat aineet purkkiin, tee se ohjeen mukaisessa järjestyksessä. Laita purkin mukaan lappu, johon ohjeistat keksien teon loppuine aineksineen. Jos taas teet cookiet saman tein, sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää kevyesti vatkattu muna sekä pehmeä/puoliksi sulanu voi. Sekoita huolella. Käsin taikinan saa nopeiten ja helpoiten sekaisin.

Pyörittele taikinasta 3-4 sentin palleroita, paina halutessasi hieman lyttyyn ja paista 200 asteisessa uunissa (kiertoilmassa riittää hieman vajaa 180 astetta) 6-8 minuuttia. Keksit saavat olla uunista tulleessan todella pehmeitä, jotta ne jäävät ihanan sitkeiksi jäähtyessään.


Valitettavasti ohjeen alkuperää en enää löytänyt, jostain blogista sen nappasin kiireellä.