torstai 17. helmikuuta 2011

Lupailin kuvia aikaisemman ompeluinnostuksen aikaansaannoksista, mutta tyylilleni uskollisena "se vähän jäi". Odotin että saisin loputkin keskeneräiset valmiiksi, mutta saumuri joutui tauolle mentyään rikki ja sen myötä innostuskin hävisi. Nyt kuitenkin ennen kone rikkoa valmistuneet käsityöt. Ja lisää toivottavasti tulee kun menen viikonlopuksi koiran vahdiksi vanhempieni luo ja pääsen koeajamaan äitini uutta saumuria ja ompelukonetta!

 
Ensimmäisenä kuva housuista, jotka tein samalla kun ompelin housuja kummitytölle. Tyttö on siis jo pitkän matkaa yli vuoden ja ajattelin hölmönä, että pakkohan mallina toimivalle pojalle (kuvassa n.7kk) on mahtua lähes saman kokoiset housut kuin tälle tytöllekin. Lisäsin kuitenkin pojalle reilut saumavarat varmuuden vuoksi ja hyvä niin! Ovat nimittäin nipin napin sopivat (tytölle pienemmät versiot ovat ihan sopivan löysät olohousut...).
Kuva ei kyllä kovin tarkasti esittele housuja, mutta malli on sentään söpö! Olen vakuuttunut että vastaavanlainen paketti sopisi hyvin asustamaan meille :)

 
Tässä sitten kyseinen kummitytön paketti, ompelin housujen mukaan vielä paidankin kun sattui olemaan niin sopivat kankaat kaapissa. En tiedä tytöstä, mutta ainakin äiti tykkäsi kovasti. Kuvasta ei kunnolla erotu, mutta paitaan lisäsin vielä pinkit koristenapit häivyttämään yökkärin tunnelmaa.
 
 
Tytön siskolla oli tammikuun alussa syntymäpäivät ja päätin vihdoin toteuttaa hänen toiveensa tuubitopista. Olen aikaisemmin ommellut hänelle hameen tästä kankaasta ja siitä innostuneena hän halusi topin samalla mallilla ja kankaalla, tosin hieman vähemmillä rypyillä. En ole nähnyt tätä lapsen päällä, joten en yhtään tiedä miltä näyttää käytössä, mutta saaja tuntui olevan tyytyväinen. Ja se kai on pääasia :)